Vastaava työnjohtaja

Apply Now ↗

About this role

Yrityksen kuvaus

Työpaikan kuvaus

Mitä ikinä tähän maailmaan rakennetaankin, siihen pitää voida luottaa nyt ja aina. Meille jokainen oman kodin unelma, asiakkaan menestystarina ja kaupungin kokoinen ratkaisu alkaa ihmisistä. Hyvää jälkeä syntyy fiksuista yhteisistä valinnoista, joista tulee parhaalla työllämme ja taidollamme totta. Näin me teemme enemmän kuin rakennamme hyvin. Rakennamme onnistumisen iloa ja arvoa, joka kestää.Hyvin rakennettu huominen tehdään yhdessä. 

Etsimme nyt vastaavaa työnjohtajaa Tampereen tai Porin seudulle

Haluatko johtaa merkittäviä rakennushankkeita ja jättää näkyvän kädenjälkesi rakennettuun ympäristöön? Etsimme kokenutta vastaavaa työnjohtajaa vastaamaan työmaatoteutuksen onnistumisesta alusta loppuun.

Vastaavana työnjohtajana vastaat työmaan turvallisesta, laadukkaasta, aikataulun mukaisesta ja kustannustehokkaasta toteutuksesta sekä johdat työmaan päivittäistä toimintaa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tehtävässä vastaat työmaan aikataulujen, resurssien, hankintojen ja aliurakoitsijoiden johtamisesta sekä varmistat sujuvan yhteistyön asiakkaan, viranomaisten ja muiden sidosryhmien kanssa. Toimit operatiivisena esihenkilönä työmaalla, edistät turvallisuuskulttuuria ja varmistat, että työmaalla toimitaan YIT:n toimintatapojen, sopimusvelvoitteiden ja viranomaisvaatimusten mukaisesti.

Mikä auttaa sinua menestymään tehtävässä 

Etsimme tehtävään kokenutta rakennusalan ammattilaista, jolla on soveltuva koulutus rakennusinsinöörinä, diplomi-insinöörinä tai rakennusmestarina sekä vahva ja laaja-alainen kokemus toimitilarakentamisen työmailta. Menestyäksesi roolissa sinulla on kokemusta kustannustenhallinnasta, erinomaiset neuvottelutaidot sekä vahvat esihenkilö- ja johtamistaidot. Osaat motivoida, johtaa ja kehittää tiimejä tavoitteellisesti sekä rakentaa luottamusta niin henkilöstön, asiakkaiden kuin yhteistyökumppaneidenkin suuntaan. Ymmärrät asiakkaiden tarpeita ja osaat edistää hankkeita ratkaisukeskeisesti liiketoiminnan tavoitteet huomioiden. Kokemus yhteistoiminnallisista urakkamuodoista, sairaala- tai kouluhankkeista ja korjausrakentamisesta katsotaan eduksi. Tehtävässä tarvitset hyvää suomen kielen taitoa ja englannin kielen perustaitoa. Arvostamme kehittämismyönteistä asennetta, halua oppia uutta ja viedä toimintaa eteenpäin. Edellytetään valmiutta liikkua Länsi-Suomen alueella.

Mitä tarjoamme 

Haluamme, että menestyt työssäsi ja kehityt ammattilaisena. YIT:llä voit odottaa:  

  • Mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen ja oman urapolkusi rakentamiseen. Tuemme kehittymistäsi urasi eri vaiheissa.  
  • Monipuolista ja merkityksellistä työtä, jossa näet oman työsi vaikutuksen kokonaisuuteen.  
  • Rohkeaa johtamista, jossa sinua tuetaan kohti selkeitä yhteisiä tavoitteita ja toimintatapoja, valmennetaan loistamaan ja kannustetaan ottamaan vastuuta.  
  • Joustavia työskentelytapoja tukemaan arjen sujuvuutta. Yhdistät toimisto- ja etätyötä tehtäväsi mukaan, ja työskentelet pääosin toimistolla noin kolme päivää viikossa.  
  • Huolehdimme hyvinvoinnistasi tarjoamalla laajan työterveyden sekä etuja, kuten lounasedun sekä liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun, jotta voit onnistua työssäsi pitkällä aikavälillä.  
  • Työpaikan, jossa ammattilaiset haluavat pysyä ja kehittyä. YIT on tunnustettu rakennusalan halutuimmaksi työnantajaksi (Universum 2025). 

Hyvin rakennettu huominen tehdään yhdessä, hae mukaan 

Hae tehtävään 20.9.2026 mennessä. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana, joten kannustamme hakemaan mahdollisimman pian. 

Lisätietoja tehtävästä antaa tuotantojohtaja Matti Mäkelä (puh. +358403585988) seuraavina ajankohtina: 7.9.2026 klo 9–11 ja 15.9.2026 klo 15–17.

YIT rakentaa vetovoimaisia elinympäristöjä Euroopassa. Rakennamme koteja hyvää elämää varten, tiloja, joissa ihmiset ja yritykset voivat menestyä sekä infrastruktuuria, joka varmistaa yhteiskunnan toimivuuden. Toimimme seitsemässä maassa ja työllistämme noin 4100 ammattilaista. Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 1,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. 
YIT. Hyvin rakennettu huominen. 

 

Pätevyydet

Lisätietoja

Frequently Asked Questions

Is the salary disclosed for the Vastaava työnjohtaja position at yit1?
The salary for this Vastaava työnjohtaja role at yit1 is not publicly listed. Click "Apply Now" to learn more about the compensation package on their official careers page.
Where is the Vastaava työnjohtaja position at yit1 located?
This Vastaava työnjohtaja role at yit1 is based in fi, Tampere, Pori, Tampere, Pori, , Finland. The position is listed as on-site or hybrid. Check the full job description or apply directly to confirm the work arrangement.
Is the Vastaava työnjohtaja role at yit1 full-time or part-time?
This is listed as a Full time position. It is posted as a Vastaava työnjohtaja role at yit1.
How do I apply for the Vastaava työnjohtaja position at yit1?
Click the "Apply Now" button on this page. You will be redirected to yit1's official application portal hosted on smartrecruiters where you can submit your application directly.
When was the Vastaava työnjohtaja job at yit1 posted?
This Vastaava työnjohtaja position at yit1 was posted on Aug 25, 2026. Apply as soon as possible — early applications are often reviewed first.
Vastaava työnjohtaja
yit1
Apply for this role ↗

You'll be redirected to yit1's official application page on SmartRecruiters.