Paikallisvartijoita kansainväliseen ympäristöön Tampereelle

Apply Now ↗

About this role

Yrityksen kuvaus

Securitas on Suomen johtava turvallisuuspalveluyritys. Tuotamme monipuolisia, laadukkaita ja yksilöllisiä turvallisuuspalveluja yrityksille, yhteisöille, julkiselle sektorille sekä kuluttajille.

Työpaikan kuvaus

Haemme nyt kansainväliseen asiakkuuteemme paikallisvartijoita. Saatat olla etsimämme henkilö, jos nautit asiakaspalvelusta ja monipuolisista työtehtävistä sekä omaan iloisen ja positiivisen asenteen. Työnkuvaan kuuluu muun muassa asiakaspalvelua, opastusta, kulunvalvontaa ja avainhallintaa.

Kohteella työskennellään kellon ympäri kaikkina viikonpäivinä. Työtehtävä on osa-aikainen ja toistaiseksi voimassa oleva. Palkkaus vartiointialan työehtosopimuksen 3. tason mukaan lisättynä kohdekohtaisella lisällä. Työtehtävä saattaa jatkua pidempäänkin, ja työskentely muissa paikallisvartiointikohteissamme on mahdollista.

Pätevyydet

Haemme työntekijää, jolla on joustava ja erinomainen asenne työntekoon. Haluamme tarjota julkisena yhtiönä asiakkaillemme erinomaista asiakaspalvelua vaativampienkin asiakkaiden kanssa. Kohde vaatii tarkkaa ohjeiden noudattamista korkean turvallisuustason ylläpitämiseksi.

Työtehtävistä suoriutuminen vaatii asiakaspalveluhenkisyyttä, itseohjautuvuutta ja hyviä vuorovaikutus- sekä yhteistyötaitoja. Suomen ja englannin kielitaito vaaditaan, sillä kohteen työkieli on englanti.

Työ vaatii voimassa olevan vartijakortin. Saat kauttamme maksutta tehtävässä tarvittavan muun koulutuksen, kuten ensiapu-, alkusammutus- ja työturvallisuuskorttikoulutukset.

Lisätietoja

Täytä hakemus tehtävään oheisen linkin kautta. Liitä mukaan CV. Toimithan nopeasti, sillä paikka täytetään heti sopivan henkilöiden löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä antaa Pejk Berghäll, pejk.berghall@securitas.fi. Huomioithan kuitenkin, että käsittelemme ainoastaan sähköisen järjestelmämme kautta saapuneet hakemukset.

 

Securitaksen löydät myös Facebookista: https://www.facebook.com/SecuritasSuomi/

Meillä työskenteleviin turvallisuusalan ammattilaisiin ja heidän työhönsä pääset tutustumaan myös seuraamalla Securitasta Instagramissa: @securitassuomi tai https://www.instagram.com/securitassuomi/

Frequently Asked Questions

Is the salary disclosed for the Paikallisvartijoita kansainväliseen ympäristöön Tampereelle position at securitas?
The salary for this Paikallisvartijoita kansainväliseen ympäristöön Tampereelle role at securitas is not publicly listed. Click "Apply Now" to learn more about the compensation package on their official careers page.
Where is the Paikallisvartijoita kansainväliseen ympäristöön Tampereelle position at securitas located?
This Paikallisvartijoita kansainväliseen ympäristöön Tampereelle role at securitas is based in fi, Pirkanmaa, Tampere, Tampere, Pirkanmaa, Finland. The position is listed as on-site or hybrid. Check the full job description or apply directly to confirm the work arrangement.
Is the Paikallisvartijoita kansainväliseen ympäristöön Tampereelle role at securitas full-time or part-time?
This is listed as a Part time position. It is posted as a Paikallisvartijoita kansainväliseen ympäristöön Tampereelle role at securitas.
How do I apply for the Paikallisvartijoita kansainväliseen ympäristöön Tampereelle position at securitas?
Click the "Apply Now" button on this page. You will be redirected to securitas's official application portal hosted on smartrecruiters where you can submit your application directly.
When was the Paikallisvartijoita kansainväliseen ympäristöön Tampereelle job at securitas posted?
This Paikallisvartijoita kansainväliseen ympäristöön Tampereelle position at securitas was posted on Aug 19, 2026. Apply as soon as possible — early applications are often reviewed first.
Paikallisvartijoita kansainväliseen ympäristöön Tampereelle
securitas
Apply for this role ↗

You'll be redirected to securitas's official application page on SmartRecruiters.